Metsästys- ja keräilyretkellä eksoottisessa Arabian kauppakeskuksen K-kaupassa törmäsin hyllyn päädyssä Pirkan valmiskastikevalikoimaan pienissä muovipusseissa. Edullinen 2€ kappalehinta ja hauska pakkaus houkuttelivat kokeilemaan viherpippurikastiketta.
Päätin valmistaa muuten maustamattoman aterian hunajamarinoiduista kanan rintafileistä ja puuroriisistä, ja kokeilla minkälaisen vaikutelman kastike yksinään luo.
Valmistin kanan ruskistamalla kevyesti kummaltakin puolelta, ja sitten marinoimalla viitisen minuuttia kastikkeessa kuumalla pannulla.
Tulos oli erittäin hyvä, kahden hengen ravintolatasoinen annos. Kastike maistui ensimmäisen palan kanssa vain kermaiselta, ja pippurinen jälkimaku kasvoi varsin hyväksi vahvaksi kontrastiksi kolmannen palan kohdalla.
Ostan näitä Pirkan kastikkeita jatkossakin. Seuraavaksi kokeilen samasta valikoimasta currykastiketta kanan, ja metsäsienikastiketta lihan kanssa.
Päivitys: currykastike ei ollut erityisen hyvää, maistui lähinnä tavalliselta ruskealta kastikkeelta, sitä en suosittele.
Toinen päivitys: vihreä currykastike taas oli oikein hyvää. Noissa hyvissä kastikkeissa näyttää olevan teemana sana vihreä nimissä.

0 comments:
Post a Comment